Kiitos kymmenestä vuodesta

Kuva: Mannisen Jaakko

Alkusanat

Tilastokeskuksen 13.2.2025 julkaiseman tiedotteen mukaan tammikuussa 2025 pantiin vireille 381 konkurssia. Tiedotteesta käy ilmi, että kuukausitasolla näin paljon konkursseja on ollut viimeksi lokakuussa 1997 – mediassa uutisoidaan ennätyskorkeista lukemista.

Kymmenen vuoden yrittäjyyden aikana olen todistanut läheltä monta konkurssia ja läheltä piti -tilannetta, itsekin olen sellaisessa ollut. Moni on menettänyt kaiken, jotkut jopa vähän enemmän. Joskus bongaan sattumanvaraisesti entisen asiakkaan tai yhteistyökumppanin lopettaneen, hävinneen niin sanotusti kuin tuhka tuuleen. Suru siinä usein tulee.

Olen suunnattoman kiitollisessa asemassa siitä, että vanhempani onnistuivat istuttamaan minuun “pystyt mihin vaan kun teet tarpeeksi töitä sen eteen” -asenteen. Lapsena en osannut nähdä haasteita niin pelottavina, että olisin niiden takia jättänyt jotain tekemättä. Sama röyhkeä mentaliteetti on ohjannut tähän päivään saakka – uuden kynnyksellä en kykene näkemään syitä epäonnistumiselle.

Päivänselvää, että yrittäjyys on tarjoillut useampia täyslaidallisia, joskus monta samassa. Kesän 2015 Down by the Laituri -festivaaleilla ystäväni lausui sanat, jotka vasta myöhemmin saivat niiden todellisen merkityksen: “miten rohkea oletkaan, kun uskallat palkata jonkun”.

Muutama muisto

Olen herännyt puheluun, jossa asiakas huusi korvaani niin kovaa, että vielä vuosien jälkeenkin pystyn kuulemaan lankoja pitkin kuohuvan vihan. Kerran istuin palaverissa, jossa kaikki muut osallistujat olivat minua huomattavasti vanhempia miehiä. Ei sillä että sukupuolella olisi merkitystä, mutta kun kaikki 5 äijää hirnuivat vedet silmissä toimitusjohtajan heittämälle, minuun kohdistuneelle solvaukselle, tunsin itseni täydelliseksi idiootiksi. Lähinnä siksi, että olin siihen asti pitänyt vitsin heittänyttä sarjayrittäjää jonkinlaisena esikuvana.

Olen lopettanut asiakassuhteen pörssiyhtiön kanssa siksi, että en sietänyt sen markkinointijohtajan alentavaa käytöstä. Olen vollottanut silmät päästäni pettymyksestä silloin, kun työntekijäni irtisanoutui kolme päivää sen jälkeen, kun oli suorittanut maksamani monen tuhannen euron koulutuksen. Olen vollottanut silmät päästäni myös silloin, kun voimat olivat loppu, mutta pahimman mahdollisen edessä oli vain jostain revittävä lisää paukkuja.

Olen lomauttanut, onnistunut tuhoamaan ihmissuhteita ja ollut niin persaukinen, että tänä päivänä sitä miettii miten on ikinä selviytynyt. Minua on uhattu raastuvalla, olen muuttanut toimistoni tiloihin jonka lattia osoittautui myöhemmin läpimäräksi, muuttanut jälleen uusiin toimitiloihin ja taas luopunut niistä kokonaan. Yksi globaali pandemiakin oli, kriisi jonka vaikutuksia siivotaan vielä pitkään.

“Yhtäkään asiaa en vaihtaisi”, sanoisi joku. Minä kyllä vaihtaisin. Pari unetonta stressiyötä vähemmän olisi voinut olla. Tässä kohtaa tulee kuitenkin se mutta, jota itsekin nostalgiapäissäni aloin odottamaan.

Yrittäjyys on sitä itseään mutta

Minulle yrittäjyys on ollut kuin aikuisen hiekkalaatikko. Leikkikenttä, jossa saa kokeilla ja jossa pitää olla luova selvitäkseen. Olen koukussa oivaltamiseen. Niitä oivalluksia on kompurointien jälkeen syntynyt kuin itsestään, ja jokaisen kompuroinnin jälkeen on myös nahkasta tullut hieman paksumpi. Siitä puheen ollen, yrittäjyys on osaltaan opettanut omien absoluuttisten rajojen paikkoja.

Yrittäjyys on vienyt minua tilanteisiin joiden en tiennyt olevan olemassa – usein sellaisten ihmisten kanssa, joista on vuosien aikana tullut kuin perheenjäseniä. Yrittäjyys on tuonut elämääni toinen toistaan upeampia persoonia. Sellaisia, joissa kytee sama periksiantamattomuus ja sopiva luova hulluus.

Yrittäjyyden matkassa olen ajanut teitä, jotka ovat vieneet merkityksellisiin kokemuksiin, unohtumattomiin hetkiin ja todellisen kasvun paikkoihin. Kymmenen vuotta on todistanut, ettei ole olemassa asiaa mistä ei selviäisi. Sellainen asia ei ole edes tekstin alussa mainitsemani konkurssi. Vierestä olen monta kertaa myös katsonut, kun epäonnistumisen jälkeen löytyykin se juttu, joka tekee maailmasta pikkuisen paremman paikan, joko jollekin toiselle, tai yrittäjälle itselleen.

24-vuotias minä olisi ihmeissään, jos näkisi edes vilaukselta niitä asioita joita kymmenessä vuodessa on tapahtunut. Maailma on muuttunut ja minä, yrittäjä itse sen mukana. Lapsena minuun istutettu “mä pystyn” -asenne on edelleen hengissä ja voi hyvin. Ehkäpä sen terävimmät kulmat ovat pikkuisen pyöristyneet, eikä aina tarvitse juosta niin saatanan kovaa, varsinkaan päin seinää.

Sitten ne kiitokset

Kiitos sinulle, joka olet tavalla tai toisella ollut matkassani mukana. Myös sinulle, joka ei elämässäni enää ole – hymyillään kun törmätään. Kiitos sinulle, joka olet luottanut minuun, osaamiseeni tai näkemykseeni. Kiitos myös sinulle, joka annoit potkut toimeksiannosta ja pakotit kasvamaan. Kiitos sinulle, joka annoit mahdollisuuden, vaikka vaihtoehtoja olisi ollut. Kiitos myös sinulle, joka käänsit takin, olen ottanut opikseni. Kiitos kirjanpitäjä, olet kirjaimellisesti kultaa.

Kiitos perhe: äiti, isä ja sisko – te olette todistaneet monta kurjaa tilannetta, ehkä vähän turhankin läheltä. Kiitos Diana.

Kohti seuraavaa kymppiä,
Mel