Kolme vuotta S-Comin yrittäjänä, tervetuloa uusi vuosi!

Kolme vuotta yrittäjänä

”Jaaha. Se tarkoittaa sitä että tiedossa on paljon töitä.” Näin vastasi rakas äitini kolme vuotta sitten, kun kerroin hänelle toiminimeni y-tunnuksen tulleen voimaan. Viileään tapaansa äitini ei kauhistellut (ainakaan ääneen) päätöstäni ryhtyä yrittäjäksi, mutta ei myöskään taputtanut olkapäille luodakseen yltiöromanttista tulevaisuudenkuvaa. Totesi vain, että nyt on tytöllä pitkä matka edessään – viisas nainen.

Schmidt Communications täytti eilen kolme vuotta. Merkkipäivän kunniaksi julkaisimme jo perinteeksi muodostuneen koosteen kuluneesta toimintavuodesta. Lyhyt animaatio sisältää läpileikkauksen töistä ja projekteista, joita olemme saaneet S-Comin kanssa viimeisen vuoden aikana tehdä. Ja kuten arvata saattaa, oli koostevideon työstäminen tänäkin vuonna todellisen tuskan takana. Näin vuosipäivän aikoihin kyseenalaistan oman tekemiseni ja mahdollisuuteni onnistua noin ylipäätään kaikessa. Videoprojektia työstäessä kysyin itseltäni moneen kertaan, ”onko tämä oikeasti sellainen, joka voidaan julkaista kaikkien nähtäville”?

Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon alamäkiä ja vastoinkäymisiä. Joskus olen huutanut vittuperkelettä kovaan ääneen, joskus itkenyt tunteja putkeen stressin ja pelon aiheuttamassa sekavassa tunnemyrskyssä. Yhtä kaikki. Tässä nimittäin ollaan, vuoden verran vanhempana, kokeneempana ja – ainakin vähän – fiksumpana.

Persoonia ja super-ihmisiä. Niitä meillä on S-Comin tekijätiimi täynnä. Liekö kummallista, mutta välillä tuntuu siltä että firman jengistä on kasvanut pieni perhe, jossa jokaisella on oma rooli ja paikka. Olen niin suunnattoman ylpeä tästä porukasta ja samaan aikaan äärettömän kiitollinen siitä, että olen saanut kunnian tehdä töitä näiden ihmisten kanssa joka päivä. On hienoa nähdä, kuinka yhden porukan sisällä kehittyy uusia toimintatapoja, luottamusta ja rohkeutta ajatella sekä tehdä toisin. Ja kun sitten säännöllisen epäsäännöllisesti yrittäjän omat eväät ovat loppumassa kesken, nostaa tiimi esiin asian, joka saattaa tehdä ongelman ytimen jopa merkityksettömäksi.

Mennyt toimintavuosi oli vauhdikas ja opettavainen. Otimme myös ensimmäiset askeleet siihen suuntaan, johon haluan tapaamme tehdä liiketoimintaa ohjata. S-Com Shop on yksi niistä uudistuksista, joista olen erityisen ylpeä. Tuotimme ja julkaisimme ensimmäisen e-kirjamme, jossa esitellään 30 + 5 erilaista sisältöideaa Instagramiin. Hitto mikä projekti.

Saimme toteuttaa upeita identiteettejä, tuottaa laadukkaita verkkosivustoja ja rakentaa kampanjoita digitaalisiin ympäristöihin. Olemme taittaneet lukuisia mainoksia printtimedioihin, tehneet animointeja ja välillä jopa nykäisseet aivan tyhjästä. Hienointa on ollut se, että olemme saaneet nähdä hyvin läheltä niin monenlaista tapaa tehdä työtä ja kauppaa.

Uusi toimintavuosi on tänään polkaistu käyntiin. Tuntuu ehkä jopa epätodelliselta, että yksi aikakausi on jälleen paketoitu. Toisaalta puhkun jännityksestä, sillä tuleva vuosi on varmasti vähintäänkin yhtä intensiivinen ja opettavainen. Tällä jengillä ja innolla voi lopputulos olla vain paras mahdollinen.

Mel

Edellinen
Edellinen

Yhteinen ymmärrys syntyy yrityksessä keskustelun kautta

Seuraava
Seuraava

Ellei tänään, niin koska sitten?