Maailma muuttuu ja minä, yrittäjä, sen mukana
“Festareille yli aidan, huvikseen ja pummilla – me oltiin voittamattomii. Jatkui jatkot vaikka viikon, pikku-unilla – me oltiin väsymättömii. Me oltiin voittamattomii - kai jumalista seuraavii.”
Antti Railion kappale Jumalista seuraavii iski sieluun kuin täyteen ladattu sähköshokkilaite. Ei siksi, että kappale olisi kirjoitettu yrittäjät mielessä, mutta kyllä siitä halutessaan löytää lähes täydellisen kuvauksen siitä, minkälaisia tunteita yrittäjä matkallaan kokee. Yhtenä päivänä sitä nauttii täysin rinnoin kumppaniyrityksen tarjoamasta festivaalielämyksestä, toisena keinuu itkun partaalla, kun jokin ei mennyt kuten piti.
Vastasin tänään tilitoimistopalveluita tarjoavan henkilön kylmäpuheluun. Erinomaisesti taustatyönsä tehnyt myyjä onnitteli ensimmäisenä siitä, että yritykseni perustamisesta oli tullut kuluneeksi 11 vuotta. “Hieno suoritus”, sanoi hän. Myöhemmin sain itseni kiinni fiilistelemästä sitä mitä yrittäjyys minulle tänä päivänä merkitsee.
14 vuotta sitten toimiessani kevytyrittäjänä oli maailma ainakin media-alaa opiskelevan ihmisen silmin hyvin erilainen. iPhonesta oli julkaistu vain muutama hassu malli, Instagram teki vasta tuloaan, eikä tekoälystä päivittäisessä käytössä ollut puhettakaan. Aloittaessani toiminimiyrittäjyyden virallisesti maaliskuussa 2015, ei 24-vuotiaalla minulla ollut näin jälkeenpäin mietittynä minkäänlaista hajua siitä, mitä kaikkea yrittäjäpolulla voisikaan tulla vastaan. Varmaa oli kuitenkin se, että itsevarmuutta ja tahtoa riitti, sitä tunsi itsensä väsymättömäksi – ajoittain jopa voittamattomaksi.
Kuten arvata saattaa, on hieman yli kymmenen vuoden taival sisältänyt kaikenmoista. Yrittäjyys mahdollisti juuri sen mitä halusin: kokemuksen mainostoimiston pyörittämisestä, muutaman nuoren osaajan työllistämisestä ja mikä parasta – tunteen siitä, että todella on itse itsensä pomo. Rakastuin nopeasti ajatukseen, että mitä tahansa keksinkään haluta tehdä, mahdollistaa yksi y-tunnus sen todennäköisesti ainakin paperilla. Kaikenmoista myös tein ja kokeilin.
On päivänselvää, ettei yrittäminen yhtä ilotulitusta ole ollut. Olen mokannut. Paljon ja isosti. Muutaman ihmissuhteenkin olen matkalla haudannut. Pandemian aikoihin olin niin persaukinen, etteivät rahat riittäneet edes matkalippuun päästäkseni vastaanottamalleni viikonloppukeikalle. En varmaan ole ikinä kyllin kiittänyt äitiäni siitä hetkestä, kun lainasi juuri tankattua autoaan ja iski kaksikymppisen kouraan saatesanoilla: “tuossa, mene sinne töihin, tulet kun tulet, asiat kyllä järjestyy”.
Kyllä ne asiat sitten järjestyivätkin, kuten niillä on tapana. Urani aikana on maailma muuttunut ja minä, yrittäjä sen mukana – hyvä niin. Yrittäjyys on tähän mennessä vienyt paikkoihin, jonne en edes alkuinnostuksissani olisi kuvitellut meneväni. Vaihdoin myös päätoimialaa, kahdesti. Tämän jos nuori graafista suunnittelua opiskeleva minä olisi kuullut, eipä olisi uskonut korviaan – tai ainakin olisi taistellut täysillä muutosta vastaan.
Tuli uusi suunta, joka vei tuottamaan tapahtumia ja live-keikkoja. Livestä löysin itselleni uuden työkodin ja sen myötä myös järjettömän määrän ihmisiä elämääni, Suomen sisältä ja sen rajojen ulkopuolelta.
Me yrittäjät olemme varsin kummallista sakkia. Luovia innostujia, periksiantamattomia, jatkuvasti oppivia uteliaita, joilla on taipumus löytää ratkaisu jokaiseen ongelmaan. Meillä on halu tukea ja auttaa, etenkin mäessä olevaa kanssayrittäjää. Yrittäjäyhteisössä on aina ollut voimaa, sen hoksasin jo 2016 liittyessäni nuorten yrittäjien toimikuntaan.
Maailmalta kaikuu eriskummallisia viestejä. Kotimaassakin kyllä riittää tekemistä. Kaikenlaiset YEL-sekoilut vaikutuksineen osuvat silloin tällöin silmään ja harva se päivä luen uutisen lopettaneesta yrityksestä. Näistä huolimatta en osaisi kuvitella olevani mikään muu kuin yrittäjä. Pian 36-vuotias minä on edelleen innoissaan yrittäjyyden mahdollistamista asioista, upeista ihmisistä ympärillä, sekä jokapäiväisestä mahdollisuudesta toteuttaa itseään ja intohimojaan.
Antti Railion kappaleesta, Jumalista seuraavii:
“Turvavöitä, kypärääkään, ei käytetty ei ollut. Kaksitahtibensalta me tuoksuttiin. Liftireissun valokuvat, laatikoissa haalistuvat. Ei huudeltu me mitä koettiin.”
Eläköön yrittäjyys!
Mel
