Kuka huolehtii yrittäjästä?

Kuka huolehtii yrittäjästä?

Yrittäjä huolehtii yrityksestään kuin rakkaasta läheisestään. Hän panostaa yrityksen hyvinvointiin ja kasvuun, sekä huolehtii yrityksen päivittäisistä, taustalla tapahtuvista asioista jotka eivät välttämättä näy selkeästi ulkopuolisille. Kävin keskustelua aiheesta kuluneen viikon aikana yrittäjäystäväni kanssa. Vaihdoimme kuulumisia ja samalla sparrasimme toisiamme vaikeiden, ajankohtaisten haasteiden kanssa. Keskustelu oli tauotonta ja kun toinen lopetti lauseensa, oli toinen jo aloittanut omansa. Dialogin innoittamana haluan jakaa ajatuksiani myös tässä blogissa.

Yrittäjä kantaa vastuun yrityksen velvollisuuksista

Vaikka apukäsiä pakollisiin tehtäviin on saatavana ja todennäköisesti myös olemassa, on yrittäjä itse viime kädessä vastuussa siitä, että erilaiset velvollisuudet tulevat suoritetuiksi. Yrittäjä pitää huolen siitä, että välit verottajan kanssa pysyvät kunnossa. Yrittäjä hoitaa ennakkoverot, arvonlisäverojen ilmoitukset ja maksamiset, mahdolliset jäännösverot sekä -korot. Hän suorittaa työnantajamaksut ja -ilmoitukset, omansa sekä työntekijöidensä sosiaaliturvamaksut. Yrittäjä huolehtii siitä, että yrityksen kirjanpito tulee tehdyksi huolella ja oikein. Hän myös katsoo, että kirjanpitoaineistot tulevat säilytetyksi asianmukaisesti.

Yrittäjä hoitaa lupa-asiat ja lakisääteiset ilmoitukset. Hän neuvottelee toimitilan ja mahdollisten varastojen vuokrasopimukset, niiden kunnossapitosopimukset ja vakuutukset. Yrittäjä kantaa vastuunsa työterveyshuollon järjestämisestä ja sopimuksien ajantasaisuudesta. Hän päivittää näitä tarpeen tullen ja informoi henkilöstöä missä työterveyshuolto on järjestetty. Kun tätä palvelua käytetään, maksaa yrittäjä laskun. Yrittäjä pitää huolta työvuoroista, palkanmaksusta ja lomista. Jos työntekijä sairastuu, järjestää yrittäjä joko oman aikansa niin, että sovitut työt tulevat tehdyksi tai apulaisen paikkaamaan sairastunutta tekijää. Pahimmassa tapauksessa yrittäjä kantaa ja maksaa sairastumisesta aiheutuneet tappiot omasta selkänahastaan.

Yrittäjä huolehtii yrityksen edellytyksistä pysyä bisneksessä

Yrittäjä on henkilö, joka järjestää edellytykset työn tekemiselle. Hän järjestää työpaikalle kalusteet, työvälineet, ohjelmat ja niiden lisenssit sekä päivitykset. Yrittäjä katsoo että työntekijät saavat tarvittavan opastuksen käytäntöjen ja toimintatapojen suorittamiselle. Hän antaa tarpeeksi löysää, jotta työ voidaan suorittaa sen tekijöille sopivilla tavoilla. Jos mahdollisuuksia vaihtoehtoihin ei ole, huolehtii hän informaation kulusta ja perillemenosta. Yrittäjä hankkii uudet järjestelmät ja testaa niiden toimivuuden. Hän ottaa kopin jos jokin menee pieleen.

Yrittäjä kantaa huolta koko yrityksen henkilöstöstä ja sen hyvinvoinnista. Hän tekee kaikkensa, jotta yhteishenki toimisi ja mahdollisimman monella olisi kivaa töissä. Yrittäjä tarjoaa koulutusta ja vaihtoehtoja yksilön kehittymiselle. Yrittäjä haastaa, antaa palautetta ja valvoo. Jos jokin asia epäonnistuu, kantaa yrittäjä vastuun, ottaa selvää miksi asia meni perseelleen ja tekee tarvittavat toimenpiteet jotta asia seuraavalla kerralla onnistuisi. Yrittäjä ottaa vastaan toiveet loma-ajoista ja pyrkii kuuntelemaan jokaista henkilöä yrityksen sisällä.

Yrittäjä on yrityksensä johtaja, myyjä, markkinoija, ostaja, yleismies, siivooja, lomittaja, päättäjä, syntipukki ja rahoittaja

Tai jos ei näitä kaikkia, on yrittäjä järjestänyt asiat niin, että otsikossa mainitut tehtävät tulevat hoidetuksi. Kun yrittäjä on katsonut että asiat ovat hoidossa, on hänellä aikaa huolehtia siitä että yrityksellä on tarpeeksi työtä sisällä ja koko henkilöstöllä sopivasti projekteja työpöydällä. Ei liikaa, ei liian vähän, mutta juuri sopivasti. Samaan aikaan yrittäjä huolehtii asiakassuhteista ja siitä tärkeimmästä, myynnin jatkuvuudesta.

Mutta kuka huolehtii yrittäjästä?

”Itse olet yrittäjäksi ryhtynyt, itse olet valintasi tehnyt.” Näin vastasi entinen alaiseni, kun avasin suuni siitä miksi olin pitkään viettänyt unettomia öitä. Tämä lause pyörii usein mielessäni, kun pohdin syitä ja seurauksia. Kolikolla on aina kaksi kääntöpuolta.

Kun harvoin ja joskus pääsen samaan tilaan toisen yrittäjän kanssa, pyrin aina kysymään kuulumisia tai vähintäänkin kommentoimaan jotain positiivista. Esitin tällä viikolla kysymykseni, kuka huolehtii yrittäjästä, ääneen keskustellessani asiakkaani kanssa puhelimessa. Vastaus oli ytimekäs: se toinen yrittäjä, joka pystyy samaistumaan erilaisiin arjen haasteisiin.

Uskon vahvasti siihen, että yhteinen ymmärrys syntyy yrityksessä keskustelun kautta – edelleen on kuitenkin paljon asioita, joihin yrittäjä kaipaa neuvoja ja tsemppejä toiselta yrittäjältä. Kun seuraavan kerran kohtaat yrittäjän (tuoreen, konkarin tai mitä vain siltä väliltä), kysy häneltä mitä kuuluu ja onko jotain, jossa voit tarjota auttavaa kättä. Toisinaan pelkkä kuuntelu saattaa olla vastaus toisen kysymykseen.

Pidetään huolta toisistamme!

Mel

Edellinen
Edellinen

Aika on rahaa ja sinun aikasi on arvokasta

Seuraava
Seuraava

Kolme asiaa, jotka yrittäjyys on opettanut