Toimintasuunnitelma työkaluksi kriisin keskellä

Toimintasuunnitelma työkaluksi kriisin keskellä

Toimintasuunnitelma toimii työkaluna silloin, kun maailma heittää häkkyrää.

Olemme isojen asioiden äärellä. Maailman ihmiset taistelevat kahta suurta konfliktia vastaan: viruksen aiheuttamaa terveysongelmaa ja taloudellista pandemiaa. Ilmassa on huolta, stressiä ja epävarmuutta.

Taloudellinen haaste on todellinen. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Menetänkö yritykseni? Riittääkö minulle töitä? Katoavatko kaikki asiakkaani? Mitä jos minut lomautetaan? Onko yritys jossa työskentelin ennen lomautusta vielä pystyssä sen jälkeen kun palaan töihin?

En usko että maailmasta löytyy alaa, johon kansainvälinen kriisi ei vaikuta tavalla tai toisella. Vaikka epidemia ja talouden ikävältä näyttävä tilanne ei olisi vielä vaikuttanut sinun alaasi tai bisnekseesi, voit olla varma, että näin tulee käymään. Olisi tyhmää ajatella, etteivät asiat tule muuttumaan. Olisi tyhmää jäädä tuleen makaamaan ja vain odottaa.

Huojentavaa on kuitenkin tiedostaa, että olemme yhdessä tässä tilanteessa ja jokaisella meistä, on mahdollisuus valita mitä teemme seuraavaksi.

Nyt jos koskaan, olisi helppoa vain jäädä ihmettelemään ja odottaa tilanteen tasaantumista. Aika jonka joudumme tässä muutoksessa viettämään, tulee todennäköisesti olemaan pitkä.

On täysin normaalia tuntea pelkoa ja epävarmuutta. Osalla meistä on työt loppuneet kokonaan kuin taikaiskusta ja osa keinuu vielä pitäen tiukasti kiinni tilanteesta, jossa hetki sitten vielä olimme. Sen sijaan että jäisimme murehtimaan odottaen pahinta, voisimme etsiä keinoja ajan käyttämiseen hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä haluat tuntea sen jälkeen kun epidemia on ohi?

Nyt jos koskaan, on erinomainen aika opetella uusia taitoja, rakentaa henkilöbrändiä ja omaa some-presenssiä. Juuri nyt on erinomainen aika olla avuksi muille. Mitä keskenjääneitä projekteja voit jatkaa? Mitä uusia työprojekteja voit aloittaa? Kuinka käytät ylimääräiset vapautuneet tunnit mahdollisimman tehokkaasti? On aika aloittaa uusien ansaintatapojen rakentaminen ja tarttua toimeen.

Aloita tulevaisuuden suunnittelu – tee toimintasuunnitelma

Mitä voit tehdä, jotta selviydyt tilanteesta?
Mistä kuluista voit karsia? Koska viimeksi kilpailutit sähkösi, vakuutuksesi tai puhelinliittymäsi?
Minkä sivubisneksen voit aloittaa?
Minkä osaamisesi, intohimosi tai harrastuksesi voit tuotteistaa?
Mitä voit oppia markkinoinnista?
Mitä voit oppia, jotta sinun ei enää ikinä tarvitse kohdata tällaista epävarmuutta tai tilannetta?

Mikä ikinä onkaan ydinosaamistasi, voit kehittää siitä digitaalisen tuotteen tai palvelun. Mitä ikinä oletkaan aikaisemmin oppinut, jossain sosiaalisen median kanavassa on ihminen, jota sinä voit auttaa.

Ole luova

Rakenna sähköpostilista, jonka avulla autat yhteisöäsi.
Luo kivijalka henkilöbrändillesi, tai jatka sen kehittämistä.
Käytä somessa viettämäsi aika yhteisösi rakentamiseen.
Pidä huolta ihmisistä ja seuraajistasi, jotka olivat osa yhteisöäsi jo ennen tätä.

Tee toimintasuunnitelma. Tartu toimeen ja ole aktiivinen. Etsi vastauksia (verkko on niitä täynnä), luonnostele ja kehitä. Jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu, eikä tämä tilanne tule jatkumaan ikuisuutta. Asenne ratkaisee.

Pidin muutama päivä sitten elämäni ensimmäisen Instagram liven.
Lähetyksessä puhuin:
• pelkojen kohtaamisesta ja niiden voittamisesta
• asiasta, jota voimme kontrolloida tällaisena aikana
• mahdollisuuksista, joita poikkeuksellinen maailmantilanne tarjoaa.

Voimia, inspiraatiota ja tsemppiä tekemiseen,
Mel

Edellinen
Edellinen

Markkinoinnin ei tarvitse olla hampaat irvessä tekemistä

Seuraava
Seuraava

Muutos vie mukavuusalueen ulkopuolelle