Mitä katsoa Netflixistä (suosituksia itsensä kehittämisestä kiinnostuneille)

Vuosi 2022 lähenee loppuaan ja moni yrittäjä viettää aikaa reflektoiden kuluneen vuoden onnistumisia, kompastuksia sekä oppeja. Uuden vuoden kolkuttaessa ovella on hetki aikaa levolle ja palautumiselle, mutta myös uuden inspiraation kasvattamiselle. Tämän kunniaksi haluan suositella sinulle mielenkiintoista katsottavaa. Tähän artikkeliin olen koonnut inspiroivia ja elämänmyönteisiä Netflix-dokumentteja, joista jokainen on tarjoillut työkaluja itsensä kehittämiseen.


Stutz (2022), dokumentti

Ohjaaja: Jonah Hill

Kuvaus: Jonah Hill ja hänen terapeuttinsa Phil Stutz keskustelevat mielenterveydestä ja Hillin pahenevista ahdistuskohtauksista, jotka ovat muuttaneet hänen unelmatyönsä painajaiseksi.

Miksi dokumentti kannattaa katsoa: Inspiroiva ja rehellinen dialogi alallaan menestyneen asiakkaan ja terapeutin välillä muistuttaa, että jokainen ihminen painii omien pelkojensa, traumojensa sekä epävarmuuksiensa kanssa. Stutz esittää konkreettisia työkaluja, joilla omaa mielenterveyttään voi parantaa välittömästi. Oivaltava, rohkaiseva ja samalla positiivinen dokumentti, joka tarjoilee todellista ruokaa ajatuksille.


Kun Pepsi lupasi lentokoneen (2022), Dokumenttisarja

Ohjaaja: Andrew Rentzi

Kuvaus: Voiko seitsemällä miljoonalla Pepsi-pisteellä voittaa hävittäjän? Kuulostaa mahdottomalta, mutta vuonna 1995 parikymppinen John Leonard näkee mainoksen – ja tilaisuutensa.

Miksi dokumenttisarja kannattaa katsoa: Nostalgiaa, tosielämän ystävyyttä ja rohkeutta seurata unelmiaan. Inspiraatiopiikin tarjoileva sarja kertoo tarinan nuoresta ja pelottomasta Johnista, joka löysi keinon saavuttaa sen, mikä suuren brändin mukaan oli tarkoitettu vain vitsiksi. Sarja muistuttaa siitä, että kun on tahtoa, löytyy myös keino.


Oma talous kuntoon (2022), Dokumentti

Ohjaaja: Stephanie Soechtig

Kuvaus: Talousneuvojat antavat yksinkertaisia säästövinkkejä, joiden avulla vaikeuksiin joutuneet oppivat hallitsemaan rahankäyttöään ja saavuttamaan tavoitteitaan.

Miksi dokumentti kannattaa katsoa: Dokumentissa seurataan neljää aivan tavallista, eri lähtökohdissa olevaa taloutta vuoden ajan. Matkan aikana henkilöt oivaltavat, oppivat ja motivoituvat sijoittamisesta, säästämisestä sekä lisätulojen hankkimisesta talousneuvojien opastuksella. Dokumentti on erinomainen muistutus siitä, että mikä tahansa lähtökohta sinulla onkaan, on oman talouden haltuun ottaminen ja parantaminen mahdollista.


Oprah ja viola (2022), Dokumentti

Ohjaaja: Oprah Winfrey

Kuvaus: Netflix-spesiaalissa Oprah Winfrey haastattelee näyttelijä Viola Davisia tämän muistelmateoksesta Finding Me.

Miksi dokumentti kannattaa katsoa: Elämänmyönteisessä haastattelussa pureudutaan Oscar-palkitun Viola Davisin varhaiseen elämään ja kamppailuun köyhyyden kanssa, sekä inspiroivaan tarinaan oman polun löytämisestä. Tunteellinen mutta silmiä avaava dialogi muistuttaa jokaista siitä, etteivät vaikeat taustat tai lähtökohdat määrittele koko elämää ja että sisäinen rauha sekä kunnioitus itseään kohtaan on mahdollista saavuttaa.


Oivaltavia katseluhetkiä,
Mel

Edellinen
Edellinen

Rehellinen dialogi itsensä kanssa antaa vastauksia

Seuraava
Seuraava

Kevytyrittäjyys: ansaintamahdollisuuksia omalla osaamisella